Käytettyjen autojen kauppa työllistää niin kuluttajariitalautakuntaa kuin tuomioistuimia vuodesta toiseen autoriitojen ollessa yksi kuluttajariitalautakunnan isoimmista ja eniten työllistävimmistä asiaryhmistä. Olen viimeisen viiden vuoden aikana hoitanut kuluttajanäkökulmasta useita kymmeniä auton hankintaan ja vikaantumiseen liittyviä riita-asioita aina nopeista neuvotteluratkaisuista hovioikeuden pääkäsittelyyn asti, ja havainnut näissä useampia yhtäläisyyksiä niin prosessin kulun kuin myyjäliikkeen vastineiden osalta. Seuraavassa avaan hieman näitä huomioita nimenomaan subjektiivisesta näkökulmasta katsoen. Koska uutena ostetuissa ajoneuvoissa on harvemmin vikoja, jotka eivät menisi takuun piikkiin, käsittelee tämä kirjoitus yksinomaan käytettyjen ajoneuvojen kauppaa kuluttajaostajan näkökulmasta.
Kuluttajansuojalain irtaimen kauppaa koskeva 5 luku tarjoaa puitteet kaupantekohetken jälkeen ilmenneiden vikojen ja puutteiden oikeudelliseen arviointiin. Sanotun luvun 12 §:n mukaan tavaran tulee olla sopimuksen mukainen, ja mikäli se poikkeaa sovitusta, on kyseessä virhe 13 §:n yleisen virhesäännöksen nojalla. Koska etenkin käytetyn ajoneuvon kaupassa harvemmin sovitaan yksityiskohtaisesti kaikista auton ominaisuuksista, joudutaan virheen olemassaoloa usein arvioimaan sen perusteella, mitä tietoja myyjä on ostajalle kertonut ennen kauppaa ja mitä ostaja voi objektiivisesti kohtuudella olettaa. Käytännössä käytettyjen ajoneuvojen kaupassa ostajan oletukset auton toimivuudesta ja mahdollisista vioista perustuvat ikään, ajettuihin kilometreihin sekä kauppahintaan, koska myynti-ilmoituksissa harvoin annetaan tarkkoja tietoja esim. auton aiemmasta käytöstä, kun kyse on elinkeinonharjoittajan myymästä autosta.
Usein virhe ilmenee auton vikaantumisena muutaman kuukauden kuluessa kaupantekohetkestä lukien. Tällöin ostajan on syytä viedä ajoneuvo ensi tilassa tutkittavaksi ammattitaitoiseen korjaamoon sen selvittämiseksi, mistä vikaantumisessa on kyse ja mistä se johtuu. Koska kaikki viat eivät välttämättä ole lain tarkoittamia virheitä, on asian oikean tilan selvittäminen oleellinen osa prosessia tarpeettomien reklamaatioiden välttämiseksi. Sikäli kun korjaamon antaman selvityksen perusteella kyse voisi olla lain tarkoittamasta sopimuksen vastaisuudesta, on ostajan syytä olla viipymättä yhteydessä myyjään kirjallisen reklamaation muodossa. Kuluttajansuojalain 5 luvun 16 a § edellyttää, että virheilmoitus eli reklamaatio tehdään kohtuullisessa ajassa siitä, kun virhe on havaittu tai se olisi pitänyt havaita. Laki antaa tähän kuitenkin joka tapauksessa kahden kuukauden määräajan, jonka aikana tehty reklamaatio virheen havaitsemisesta lukien katsotaan kohtuullisessa ajassa tehdyksi.
Reklamaatiolle ei ole laissa asetettu määrämuotoa, mutta se kannattaa aina laatia kirjallisesti ja toimittaa todisteellisesti myyjälle, jotta mahdollisessa riitatilanteessa on helppo näyttää hoitaneensa reklamointivelvollisuutensa. Reklamaatioon on hyvä sisällyttää tiedot vikaantumisesta, korjaamon lausunto ja arvio viasta, sekä vaatimus, josta ilmenee, haluaako ostaja vaatia ensisijaisesti virheen korjaamista tai virheettömän tavaran toimittamista. Lienee selvää, että käytetyn ajoneuvon kaupassa myyjällä ei useinkaan ole tosiasiassa mahdollisuutta toimittaa vastaavaa virheetöntä tavaraa, jolloin virheen korjaaminen, tässä tapauksessa vian/vikojen korjauttaminen on ensisijainen vaihtoehto.
Usein myyjän vastaus reklamaatioon riippuu vian laadusta ja etenkin korjauskustannusten määrästä. Mitä kalliimpi ja/tai laajempi korjaus ajoneuvoon on arvion mukaan tehtävä, sen todennäköisemmin myyjä yleensä kiistää olevansa vastuussa virheestä viitaten ajoneuvon tavanomaiseen kulumiseen tai ostajan virheelliseen auton käyttöön. Toisaalta myyjä voi myös pyrkiä ehdottamaan korjauskustannusten jakamista siten, että ostaja maksaa osan korjauskuluista (esim. osien tai työn hinnan) ja myyjä vastaa lopusta. Periaatteessa osapuolet ovat vapaita sopimaan keskenään, miten asia voidaan ratkaista, mutta laki edellyttää, että myyjä korjaa ajoneuvossa ilmenneen virheen kohtuullisessa ajassa ja siten, ettei oikaisusta aiheudu kustannuksia tai merkittävää haittaa ostajalle. Myyjä ei siis voi vaatia virheen oikaisusta rahallista korvausta, tai edellyttää, että ostaja osallistuisi kustannuksiin.
Myyjäosapuoli pyrkii usein perustelemaan kustannusten jakoa sillä, että ajoneuvo tulee korjauksen seurauksena parempaan kuntoon kuin ostohetkellä, jolloin myös ostaja hyötyy korjauksesta ja saisi siten perusteetonta etua myyjän kustannuksella. Kuluttajansuojalaki toteaa kuitenkin yksiselitteisesti, ettei myyjällä ole velvollisuutta oikaista virhettä korjaamalla, mikäli tästä aiheutuisi kohtuuttomia kustannuksia, jolloin myöskään ostaja ei voi vaatia myyjää suorittamaan korjausta, mikäli tämä olisi epäsuhdassa esimerkiksi kustannusten määrä ja kauppahinta huomioiden. Tällöin ostajalla on oikeus purkaa kauppa tai vaatia hinnanalennusta, mikäli virhe olisi vähäinen. Kuitenkin virhe voi tuskin olla vähäinen, jos pelkästään korjauskustannukset ylittävät objektiivisesti sen, mitä voidaan pitää kohtuullisena. Siten vaihtoehdoksi ostajalle jää vaatia kaupan purkamista, mikäli myyjä ei suostu virheen oikaisuun korjaamalla ilman, että ostaja osallistuisi kustannuksiin.
Kokemukseni mukaan kaupan purkaminen sovinnolla onnistuu autoriidoissa verraten harvoin ilman asiantuntevaa avustajaa. Mikäli ostaja pitää kiinni oikeuksistaan ja myyjä kannastaan, jonka mukaan ostajan on osallistuttava korjauskustannuksiin, on usein ainoa vaihtoehto ratkaista asia lopullisesti hakemalla käräjäoikeudelta vahvistustuomiolla kaupan purkamista. Tämä on luonnollisesti pisin ja kallein vaihtoehto autoriidan ratkaisemiseksi, mutta etenkin kalliimmissa ajoneuvoissa varteenotettava keino ratkaisun saamiseksi. Ennen kuin lähtee viemään itse asiaa eteenpäin, on aina syytä olla yhteydessä asiantuntijaan omien oikeuksien ja aseman turvaamiseksi.
